Vuosi vaihtui rauhallisesti. Siirille suihkittu DAPP-suihke auttaa selvästi vuosi vuodelta paremmin. Meillä oli myös vieraita iltaa istumassa, ja siinä ruokapöytää kytätessä Siiri ei tainnut kuullakaan mahdollisia paukkeita. Tosin tällä kertaa ilotulitusta kuului kyllä selvästi edellisvuosia vähemmän.
Tänään käytiin eläintohtorilassa. Yksi Siirin etuhampaista (oikea ylä I3, jos se jollekulle sanoo jotain :D) on pikkuhiljaa tummunut ja muistuttaa vähän marjapuuron väriä tätä nykyä. Tuomio kuului seuraavasti: Hammas on kuolemassa, mutta ei vaadi vielä poistoa. Hampaan juuri on paljon itse hammasta pidempi ja menee ikävän lähelle kulmahampaan juurta. Siirin hammas poistetaan siis mahdollisesti myöhemmin, jos tarve niin vaatii. Onneksi hammas ei vaivaa koiraa yhtään :)
Siiriltä poistettiin myös hammaskiveä ultraäänellä, mikä vaati kevyen nukutuksen. Selma sai Siirin rauhoittavan lääkkeen vaikutusta odotellessamme rokotukset. Tyyppiä vähän pelotti! Sillä aikaa kun lääkäri operoi Siirin hampaita, lähdimme Selman kanssa reippaalle pikkulenkille. Raukka taisi olla ihan kummissaan siitä, kun Siiri-pomo oli ihan kanttuvei.
Nyt molemmat koirat nukkuvat; Siiri lääkettään pois ja Selma jännitettyään niiiin kovasti.
Joulu tuli ja meni, ja koirat olivat ilmeisesti olleet ihan kilttejä, koska pukki toi molemmille pientä pureskeltavaa. :) Aattona meillä kyläilivät tyttöjen "serkkukoirat" Vekku ja Papu. Tytöt eivät kylläkään päässeet tekemään lähempää tuttavuutta sukulaistensa kanssa, vaan koirat saatiin hyvin erotettua toisistaan. Papu (8 kk) oli varsinkin minulle hyvin hyödyllinen ja mieluinen kyläilijä, sillä oma pentukuume laski huimasti murkkuikäisen koiran tohelointeja seuratessa :D
Aatoksi saatiin maahan myös lumipeite, josta ehdittiin nauttia vielä joulupäiväkin. Tapanina kaikki sitten sulikin jo pois. Siiri varsinkin oli aivan onnensa kukkuloilla lumen ansiosta -siinä kun voi vaikka KIERIÄ! :)
Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen pakkaspäivä ja lenkkeiltiin koirien kanssa ihan urakalla. Aamupäivälenkin varrella pysähdyttiin tekemään myös lyhyet tokojutut; molempien kanssa kaksi seuraamista ja luoksetulot. Siiristä oli selvästi mukavaa päästä taas hommiin, ja se seurasikin tosi nätisti. Myös juoksu- ja hidas kävelypätkät sujuivat kivasti. Siirin kanssa tehtiin yksi alokasluokan luoksetulo sekä pari avointa. Hieno tyttö :) Avoimen luoksetulon pysähtyminen saisi toki olla nopeampi (nyt koira hissuttelee n. yhden koiranmitan käskyn jälkeen), mutta muuten Siiri osaa tosi mainiosti. Selma puolestaan seuraa edelleen kuin unelma, reippaasti ja iloisesti. Myös luoksetulot olivat hyviä. Vauhtia niissä saisi olla enemmän, mutta muuten Selma tekee tarkasti.
Ainoita juttuja, joiden vuoksi tässä on taas saanut kiroilla, ovat toisten koirien ohitukset. Siiri ei kerta kaikkiaan pysty pitämään leipäläpeään ummessa, ja haukahtaessaan ensimmäisen kerran se saa myös Selman mukaansa. Tilanne ratkeaisi sillä, että molempien tyttöjen kanssa tehtäisiin enemmän ohitustreenejä ja lenkkeiltäisiin vain yhden koiran kanssa kerrallaan. Ikävä kyllä meillä täällä liikkuu niin vähän toisia koiria, että ohituksia on vähän hankalaa harjoitella.
Muuten tyttöset ovat kuitenkin kuin pieniä - tai vähän isompiakin- unelmia. Voiko olla mukavampaa herätystä kuin nenänpäätä nuoleva Siiri? <3
Pitkästä aikaa meidänkin kuulumisia kuvien muodossa! Kuvat itsenäisyyspäivältä 6.12.2011.
Harjoiteltiin vähän joulukorttiposettamista...
Ja saatiinkin sitten ihan hyviä kuvia aikaiseksi!
Vielä jonkinsorttiset seisomiskuvat pitkästä aikaa:
Selma.
Siiri.
Viikon kuluttua allekirjoittanut suuntaa kuukauden mittaiselle joululomalle, joten eiköhän sinä aikana ehdi koiruuksienkin kanssa jotain puuhastella :)
Viime viikon vietinkin kotimaisemissa, kun oli väliviikko (=mukamas itsenäisen opiskelun viikko :D) opiskeluista. Viikon aikana ehdittiin puuhata typsyjen kanssa kaikenmoista. Lähinnä kuitenkin lenkkeiltiin.
Keskiviikkona oltiin taas pitkällä metsälenkillä, ja koirat juoksentelivat vapaana. Pari kertaa ne kipaisivat puusta lentoon lehahtavan linnun perään, kuvittelivat muka saavansa sen kiinni, mutta jättivät linnunjahtaamisen sikseen jo muutaman metrin jälkeen.
Oltiin juuri pääsemässä autotielle, ja olin kutsumaisillani koiria luokse, kun ne taas pinkaisivat matkaan. Eivätkä sitten tulleetkaan takaisin. Ilmeisesti eivät sillä kertaa lähteneetkään linnun perään, vaan jonkun isomman ja kiinnostavamman. Itse en nähnyt kyllä mitään, mutta saattoihan kauempana mutkan takana olla vaikka jänis. Huoli oli suuri (miten tuossa tilanteessa minuutit voivatkaan tuntua niin pitkiltä!). Olin tietysti juuri tuona päivänä jättänyt puhelimen kotiin, enkä voinut soittaa kotona olevalle äidille. Jos puhelin olisi ollut mukana, olisin voinut hälyttää äidin etsimään tyttöjä auton kanssa ja jäädä itse huhuilemaan niitä katoamispaikalle, jonne ne varmaan olisivat jossain vaiheessa palanneet.
No, lähdin sitten tarpomaan kohti kotia (matkaa n. kolme kilometriä) ja huhuilin koko ajan koiria luokse. Sydän pompahti kurkkuun aina, kun kuulin auton äänen. Kotiin päästyäni lähdimme äidin kanssa autolla ajelemaan, pysähdyimme monessa paikassa huhuilemassa koiria ja kävelimme metsissä, mutta eipä tyttöjä kuulunut eikä näkynyt. Jäin itse kävelemään kiertämäämme metsälenkkiä ja toivoin, että tytöt löytyisivät jostain sen varrelta. Äiti lähti piipahtamaan kotona, josko koirat olisivat omin neuvoin palanneet kotiin. Hetken kuluttua tulikin oloa huomattavasti helpottava puhelu: äiti oli yhyttänyt selvästikin kotimatkalla olevat koirat. Nätisti olivat tytöt tallanneet tienviertä kohti kotia -Siiri kaukana edellä ja Selma ojanvartta nuuskutellen perässä. Äidin pysäyttäessä auton Siiri tepasteli muina naisina luokse, Selma puolestaan ei heti uskaltanut tulla (johtunee käynnissä olleesta autosta).
Kateissa koirat ehtivät olla vajaan tunnin, mutta aika tuntui kyllä ainakin tuplasti pidemmältä. Reissunsa jälkeen koirat olivat nelisen tuntia umpiunessa (Siiri ei edes herännyt ruoka-astioiden kolahteluun!), mutta sen jälkeen jaksoivat iloisesti lähteä vielä iltalenkille.
Karkureissun jälkeen ei lenkkeiltykään koirat vapaina :D Sen sijaan kierrettiin useampaankin otteeseen, osin ihan treenimielelläkin, lenkkiä, jonka varrella on kaikenmoista koiria kummastuttavaa. Lehmiä, lampaita, hevosia, virkaintoisia vahtikoiria... Pahin paikka on ehdottomasti sellainen, jossa tien toisella puolella on hyyyyyvin yli-innokas ja -äänekäs vahtikoira ja toisella puolella aitauksellinen hyvin uteliaita lehmiä. Hienosti Siiri ja Selma selvisivät ko. kohdastakin, vaikka aidan vierelle uteliaina koiria tuijottamaan tulevat lehmät ovat koirista aika jännä juttu. Usein koirien jännitys purkautuu rähinähaukkuna, mutta nytpä päästiinkin ihan pariin otteeseenkin lehmien ohi ihan hiljaa. Hyvä me!
Parin viikon takainen metsälenkki kuvien muodossa (pahoittelen paikoin heikkoa kännykkäkameran laatua :))
Meikäläisten lenkkimaastoja...
...joihin koirat jo pian pääsivätkin viipottamaan.
Pakollinen posetus.
"MitenNIIN oon muka syöny heinää??!"
Metsänhenki Selma sulautuu hyvin maastoon.
Maailman Kaunein Siiri.
Pitkästä aikaa seisomisposetkin. Selma ensteks.
Ja Siiri sitten. "Mul on hei vähän jo tylsää."
Sukellus satumetsän syövereihin!!
Heipä hei pitkästä aikaa! Olen kotona käymässä ja viettämässä mitä mahtavimpia syyspäiviä. Koska olen vasta toipumassa syysflunssasta, ei olla mitenkään ihmeemmin himolenkkeilty, mutta käyty sitten sitäkin enemmän metsässä juoksemassa.
Koirat ovat tosi innoissaan metsäilystä, kun olen yrittänyt vahvistaa tiheällä palkkaamisella sitä, että ne jatkossakin pysyvät hyvin mukana vapaina kulkiessaan. Eli usein olen huutanut ne luokse, palkannut ja vapauttanut. Paljon ollaan myös "leikitty piilosta" ja tehty temppuja ympäri metsää. Kannon päälle hyppäämistä, tassun antamista, lyhyitä seuraamispätkiä, paikallaoloa ym. Siirin kanssa tehtiin tänään muutama kauko (i-m-i-m), jotka olivat hurjan hyviä! Paras Siiri :)
Eilen kohdattiin metsäpolulla hevonen ratsastajineen. Kuulin puhetta ja olin juuri kutsumaisillani koiria luokse, kun mutkan takaa ilmeistyi eteemme ratsukko. Koirat -tietenkin- säntäsivät haukkumaan hevosta, mutta eivät menneet jalkoihin vaan selvästi pysyivät kuitenkin kauempana, ja lähtivät myös tosi hyvin jatkamaan matkaa mun kanssa vapaina, eivätkä edes yrittäneet kurkkia taaksepäin hevosen menoa.
Vaarallinen tilanne siis- kuten tajusin vasta jälkeenpäin sydän pamppaillen. Itse kiehuisin raivosta, jos olisin itse ratsailla ja kaksi haukkuvaa koiraa loikkisi vastaan. Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään, heppa oli ihan iisisti eikä edes yrittänyt sätkyillä. Vähän kuitenkin harmitti ratsastajan asenne: pyytelin kyllä anteeksi, mutta ei edes vastannut, vaan puhui koko ajan puhelimessa... Jos siis jotain olisi käynyt, olisi ratsastaja osittain saanut syyttää itseäänkin: ei kypärää, tennarit jalassa ja kännykkä korvalla. Voisihan siellä metsässä yhtälailla lehahtaa lintu lentoon aivan vierestä, tai hirvi voisi rymistellä polun yli, tai jänis loikata hevosen jalkojen edestä.
No joka tapauksessa, koiria en todellakaan syytä. Säikähtivät hevosta yhtä lailla kuin minäkin, ja niiden luonnollinen reaktio säikähtämiseen oli haukku. Toisaalta uteliaina menivät tietysti hevosen luokse. En olisi pystynyt tekemään mitään -huutaminen ei tuossa vaiheessa auttaisi pätkän vertaa. Kaiken kaikkiaan olen tosi ylpeä koirista, koska handlasivat loppujen lopuksi tilanteen tosi hienosti. Eivät härkkineet hevosta tai yrittäneet sen alle ja lähtivät yhdestä käskystä mun mukaan. Hyvät tytöt :)
Pakko jakaa täälläkin myös toinen, huomattavasti hauskempi metsäkokemus. Olin taas vaihteeksi kömpimässä kuusen alle piiloon koiria. Kesken kömpimiseni huomasin, että Siiri tuijotti ja oli selvästi nähnyt koko piiloutumisyritykseni. Siiri pysyi kuitenkin paikallaan, odotti että pääsin kunnolla piiloon ja odotti vielä hetken sen jälkeenkin. Sitten vasta kuului iloista ryminää, kun tytöt kirmasivat peräkanaa löytämään mut ja hakemaan palkkansa. Fiksu Siiri -ilmeisesti ajatteli, että piiloutuminen on mulle niin tärkeää, ettei sitä iloa saa pilata tulemalla löydetyksi liian aikaisin. Sitä paitsi kyllä kannattaa odottaa, että omistaja pääsee piiloon asti: kun sen löytää, saa aina kovasti herkkupalkkaa ;)
Syksy on täällä taas. Se tarkoittaa sitä, että hihnan kaksijalkainen pää suuntaa takaisin Helsinkiin jatkamaan opintojaan, ja koirat jäävät kotiväen hellään huomaan.
Vanhoja kuva-aarteita. Selma marjassa 2008.
Tänään koettiin aamulenkillä monen monta ihmettä. Ensinnäkin suloinen pieni lammaslauma kipaisi tien varteen moikkaamaan meitä. Siiri otti ihan lunkisti, Selman piti kyllä sitten senkin edestä pörhistellä. Mutta molemmat olivat hiljaa, Selmakin, mitä voi pitää jo suurena saavutuksena :)
Ja kas, heti lampaista selvittyämme kaksi vierasta miestä (= aika kauhistus Selmalle) seisoo maitokopilla. Mutta kuinka ollakaan, kumpikaan koirista ei edes vilkaissut miehiin päin. Siistiä! :) Myöskin lenkin varrella olevat hevostarhat ohitettiin täysin iisisti, eivätkä koirat edes vilkuilleet heppoihin päin. Alkukesästähän Selma rähisi peloissaan hevosille aina kun niiden ohi vain kuljettiin.
Syksyistä mökkirantaa
Lenkin viimeinen ihastus koettiin vähän hevosten jälkeen -valtavan suuri kanadanhanhiaura (/valkoposkihanhiaura, en erota niitä lennosta) lensi ylitsemme hyvin, hyvin matalalta. Koiratkin pysähtyivät katsomaan hiljaa ihmetellen.
No mitäs kaikkea me ollaankaan tässä puuhailtu sitten edellisen blogimerkinnän…? Noh, ainakin:
Käytiin tänään Tirppa-koiran kanssa Lappeenrannassa mätsärissä. Veteraaniluokassa koiria oli kahdeksan ja me kisattiin numerolla kuusi. Vetskut ja pennut aloittivat karkelot, joten meidänkin vuoro tuli nopeasti.
Siiri sai parikseen holskunartun. (joka oli ihan tosi nätti!!) Tuomari juoksutti ensin pari kierrosta kehän ympäri ja tutkaili koirat sitten tosi tarkasti läpi. Aina ei edes virallisissa näyttelyissä olla käyty tällaista syyniä läpi!! Saatiin sininen nauha ja odoteltiin vielä yhden parin arvostelu, jonka jälkeen siniset veteraanit kerättiin yhteen. Meidän kanssa kehässä hölkötteli kaksi holskua ja sheltti. Tuomari juoksutti vielä kierroksen ja moikkasi sitten kaikki koirat. Siiri sijoittui neljänneksi. Nopein mätsäri ikinä, päästiin lähtemään 37 minuuttia kehien alkamisen jälkeen pois :D
Siiri oli ihan nätisti, ei rähissyt muille koirille. Sen sijaan esiintyminen ei olisi kamalasti kiinnostanut, ja vähän se komensikin multa herkkua. Muuten meni hyvin; Siiri liikkui tosi kivasti ja nätisti. :)
